Paavo Nurmi suomalainen juoksija

Suomen parhaat urheilijat kautta aikojen

Suomeen on tullut useita Olympialaisten kultamitaleita vuosikymmenten saatossa. Voidaankin väittää että Suomi on elänyt huippu-urheilun tärkeää aikaa noin sata vuotta sitten vuosien 1908 – 1936 välillä, kun suurin osa mitaleista saatiin yleisurheilusta ja painista. Hannes Kolehmainen taas on ansainnut olympiakultaa Tukholman kesäolympialaisissa samalla rikkkoen 3000 metrin sekä 5000 metrin maailmanennätykset. Myös Lasse Virén on suuri juoksijanimi Suomesta. Virénin saavutuksina muistetaan etenkin 5 000 että 10 000 metrin voitot peräkkäisistä olympiakisoista. Tällä pidemmällä matkallaan Virén kaatui, nousi ylös ja teki silti vielä uuden maailmanennätyksen. Vuonna 2015 Suomi sai jo 300 MM- tai EM -mitalia yhteensä 48 eri urheilulajista. Suomella on myös oma kansalllislajinsa – Lauri “Tahko” Pihkalan pesäpallo. Tyypillisesti suomalaiset urheilijat ovat menestyneet keihäänheitossa, pitkänmatkan juoksussa sekä painissa. Lisäksi kultamitaleja on tullut Suomeen muun muassa melonnassa ja voimistelussa.

Suomessa ylivoimaisesti eniten olympiamitaleita on voittanut juoksija Paavo Nurmi, joka kokosi yhteensä 12 mitalia. Myös voimistelija Heikki Savolainen on kerännyt huomattavan mitalisaaliin, yhteensä 9 kappaletta. Vuonna 1983 keihäänheittäjä Tiina Lillak voitti kultaa ensimmäisenä suomalaisena naisheittäjänä. Keihäänheiton miesten sarjoista muistetaan etenkin seuraavat olympiakultamitalistit: Julius Saaristo, Matti Järvinen, Jonni Myyrä, Tapio Rautavaara, Arto Härkönen, Pauli Nevala ja Tapio Korjus. Kaikkiaan Olympialaisista keihäskultaa ovat tuoneet kotiin Tiina Lillak, Seppo Räty, Kimmo Kinnunen, Aki Parviainen sekä tuoreimpana voittajana Tero Pitkämäki.

Suomalaiset ovat perinteisesti menestyneet hyvin myös talvilajeissa. Tärkeimmät talviurheilulajit ovat olleet maastohiihto ja mäkihyppy, vaikka jääkiekko kerääkin vuosittain enemmän yleisöä. Viime vuosikymmenten aikana Suomi on alkanut saavuttaa mitalisijoja myös alppihiihdossa, freestylehiihdossa, lumilautailussa sekä curlingissa.

Maastohiihto

Maastohiihdossa menestyneimpiä urheilijoita Suomessa kautta aikain ovat olleet Veli Saarinen, Veikko Hakulinen ja Eero Mäntyranta. 1980 -ja 1990 -luvuilla tähän huippu-urheilijoiden joukkoon liittyivät vielä Marja-Liisa Kirvesniemi, Marjo Matikainen sekä Mika Myllylä. Kun naisten hiihto otettiin olympialaisten ohjelmaan ensimmäistä kertaa vuonna 1952, suomalaisnaiset ottivat kotiin kolmoisvoiton.

Mäkihyppy

Mäkihypyssä Suomi on menestynyt hyvin aina 50 -luvulta alkaen. Vuonna 1951 Tauno Luiro teki mäkihypyn ennätyksen, 139 metriä. Kukaan ei pystynyt rikkomaan tätä maailmanennätystä kymmeneen vuoteen. Tämän jälkeen mäkihypyn maailmanmestaruus tuli Matti Pietikäiselle. Kuitenkin Suomen kaikkein aikojen paras mäkihyppääjä on ollut ylivoimaisesti Matti Nykänen. Nykänen voitti neljä olympiakultaa ja yhden olympiahopean. Tämän lisäksi hän on voittanut maailmanmestaruuden kuusi kertaa, joista yksi tuli lentomäestä. Lisäksi Matti Nykänen on voittanut maailmancupin kokonaiskilpailun neljä kertaa ja osakilpailuja jopa 46 kertaa. Myös Janne Ahonen on jäänyt suomalaisen mäkihypyn historiaan erittäin menestyksekkäänä urheilijana. Ahonen on voittanut Keski-Euroopan mäkiviikon kokonaiskilpailun jopa viisi kertaa. Näiden voittojen lisäksi hänellä on kaksi maailmanmestaruusmitalia sekä kolme joukkuemaailmanmestaruutta. Kun mäkihypyn joukkuekilpailu lisättiin arvokisoihin vuonna 1982, suomalaiset voittivat 1997 mennessä kahdeksan mestaruutta 12 mahdollisesta mestaruudesta.

Alppihiihto

Alppihiihdon suurimpia suomalaisnimiä ovat Kalle Palander ja Tanja Poutiainen, jotka ovat menestyneet maailmancupissa. Palander voitti pujottelun maailmanmestaruuden vuonna 1999 ja Poutiainen sai olympiahopeaa sekä neljä kappaletta MM -mitaleja 2000 -luvulla.

Jääkiekko

Jääkiekko on suomalaisten eniten seuraamia talviurheilulajeja. Jääkiekko kerää paljon myös vedonlyöjiä, jotka asettavat vetoja kansainvälisten vedonlyöntisivustojen kautta. Suomi voitti ensimmäisen jääkiekon maailmanmestaruuden vuonna 1995 Tukholmassa. Toinen MM -kulta voitettiin vuonna 2011, tällä kertaa Bratislavassa. Suomen naisten jääkiekkojoukkue on voittanut pronssia useassa jääkiekon MM -kisassa. Tunnetuimmat ja parhaina pelaajina pidetyt, NHL -liigaan ostetut suomalaispelaajat ovat Jari Kurri ja Teemu Selänne.

Vastaa