Suomen kansallisruoka

Parhaat ruokalajit Suomesta – mitä kansa rakastaa yli kaiken?

Suomalaiset ovat saaneet äänestää kansallisruoasta 100 -vuotiaan Suomen kunniaksi. Äänestyksessä ääniä keräsi jopa yli 1000 ruokalajia, ja kansan sekä raadin äänet laskettiin yhteen jotta saataisiin selville, mitkä ovat suomalaisille ne kaikkein tärkeimmät ruokalajit ja perinneherkut. Parhaat ruokalajit jaoteltiin eri sesonkeihin, jolloin on todennäköisintä että kyseisellä ruoalla herkutellaan erityisen paljon. Raati kävi ahkeraa keskustelua siitä, voidaanko joitain ruokalajeja jättää pois listalta. Pois jättämisen puolesta puhujat halusivat todennäköisesti vedota siihen, että kyseessä ei ole yksiselkoisesti ruokalaji vaan enemmänkin yksi ruokalajin ainesosa. Eniten keskustelua aiheutti makkara, joka ei niinkään ole ruoka-annos, vaan vain yksi osa kokonaisuutta. Samoin läskisoosin ympärillä käytiin vilkasta keskustelua. Lopulta kävi niin, että makkara ja läskisoosi hävisivät niukasti toiselle paistetulle herkulle, muikuille ja silakoille.

Ruokatutkimuksen ehkä yllättävin tulos oli se, että pitsa valittiin suomalaisten suosikkiruokien joukkoon. Kyseessä ei ollut mikään hilkulla ollut äänestys, vaan pitsa on selvästi ansainnut paikkansa Suomen parhaiden ruokalajien joukossa. Mutta kyselyn koonneet tutkijat tulkitsevat suomalaisen pitsan eroavan niin paljon italialaisesta pizzasta, että se haluttiin myös kirjoittaa suomalaiseen muotoon.

Parhaat ruokalajit Suomesta – näin kansa äänesti

  1. Pitsa
  2. Hernekeitto
  3. Ruisleipä
  4. Mämmi
  5. Kalakeitto
  6. Viili
  7. Karjalanpiirakka
  8. Mustikkapiirakka
  9. Paistetut muikut tai silakat perunoilla
  10. Karjalanpaisti
  11. Graavattu kala
  12. Maksalaatikko

Mielenkiintoista tässä tuloksessa on, että usean suomalaisten herkkuruokien maine tulee eineksistä. Huomattava osa Suomessa syötävästä hernekeitosta ja maksalaatikosta tulee kaupan hyllyiltä kotiin eineksinä. Muun muassa hernekeitto on onnistunut myös vakiinnuttamaan itselleen oman viikonpäivän suomalaisten kalenterissa – kaikki tuntevat torstain hernekeitto- ja pannukakkupäivänä. Maksalaatikko taas on tullut tutuksi erityisesti kouluruokailun kautta. Usealle oppilaalle maksalaatikkopäivät ovat olleet pelättyjä päiviä ja väärän ruokalajin osuessa ruokalistalle kotiin ollaan palattu entistä isommalla ruokahalulla koulupäivän jälkeen, kun lounas on jäänyt pelkkään näkkileipään ja voihin. Ruisleipä taas on muodostunut ulkomailla asuvien suomalaisten symboliksi – kylään tulevat vieraat joutuvat aina kantamaan ruisleipää tuliaisiksi pussikaupalla.

Jos tämä kysely toistettaisiin vaikka viiden vuoden välein, sen tulokset tulisivat varmasti muuttumaan sitä mukaa, kun suomalaisten ruokatottumukset vaihtuvat. Pitsa on jo nyt yksi suomalaisten rakkaimpia ruokalajeja, ja jatkossa ruokalajien, kuten muikkujen, graavikalan, maksalaatikon tai mämmin sijoitus saattaa olla uhattuna. Jäämme seuraamaan tilannetta.

Lähde: Suomi 100 vuotta.

Vastaa